Kun kuljin opiskeluaikoina Lapin metsissä, kuulin kummaa puputusta puiden lomasta. “Pu-pu-pu-pu!” Olikohan se pupu?

Piirsin opiskellessani lajioppaita itselleni, jotta tuntomerkit jäisivät mieleen parhaiten ja -tietysti- koska se oli hauskaa!

Vanha tarina kertoo, että jänikset saivat lempinimekseen “pupu”, koska metsästä kuului tuota hauskaa puputusta. “Jänikset ne siellä elämöi,” ajattelivat ihmiset.

Mallina käytin lajioppaista löytämiäni kuvia.

..mutta ei, nepä olivatkin helmipöllöjen ääntelyjä!

Pöllöt ovat upeita otuksia, bongasinkin yhden Lapinpöllön puusta, keskellä päivää. Ei tainnut juuri olla yöeläimelle väliä, missä vaiheessa vuorokautta valvoo, kun aina oli valoisaa kuitenkin.

Mutta itse tarinaan pöllörouvasta.. Sen nimi on:

“Huu, mitä kummaa tapahtuu!?”

Olipa kerran eräänä kevätpäivänä pöllörouvalla hieman kummallinen olo. Sen maha oli aivan pömpällään, eikä se halunnut poistua pesästään. Eikä aikaakaan, kun se jo tokaisi:

“Huu, mitä kummaa tapahtuu!?!”

Pöllömuori hämmästyi huomatessaan suuren munan. Se halusi palavasti viettää aikansa munan kanssa. Pitkään se ihaili munaa ja tutki sitä, kunnes oli niin ihastunut munaansa, että halusi hoitaa sitä. Ja mikä olisikaan parasta hoitoa munalle kuin pitää se lämpimänä! Kesäpäivät kuluivat ja pöllömuori piti munan aivan lähellään, kunnes se taas huokaisi:  

“Huu, mitä kummaa tapahtuu!?!” 

Muna alkoi nimittäin heilua ja huojahdella..

Munaan tuli säröjä ja pian se halkesi.

HUI!! Mitä kummaa tapahtui!?

Mutta ei hätää, munasta putkahti esiin pikkuruinen pöllönpoikanen!! Voi miten pöllömuori ilahtuikaan! Hän sai oman pienen vauvan hoidettavakseen. Ja miten ihana kesä pöllöperheellä olikaan yhdessä kaksin toisiaan kasvattaen.

 Sen pituinen se.

Pöllömuori toimii opettavaisen luonnonilmiön opettajan roolin lisäksi tawashina, pesukintaana sekä käsinukkena.. ja pöllönpoikanen on pikkuinen sorminukke. Ohjeen olen laatinut itse.