Valon lapsi pulahtamassa uimaan

Elämä on hirmuisen yksinkertaista. Uskon, että kaikkeen löytyy helppo ratkaisu. Mikä siis olisi yksinkertaista ja helppoa, kun on kyseessä kasvattaminen?

Kesälomalla kuvaamani kuva mielestäni kertoo vastauksen. Siinä lapseni on pulahtamassa uimaan ja vain hänen varjonsa näkyy, muuten hän on puhdasta valoa. Valo symboloi rakkautta. Hän on rakkautta, hän on viisas sielu pienessä kehossa, täynnä iloa, lempeyttä ja rauhaa.

Miltä tuntuisi antautua sille totuudelle, edes pieneksi hetkeksi, että hän tietää oman polkunsa? Totuudelle, etten voi mokata vanhempana? Että virheeni kasvattajana annetaan – itse asiassa, on jo annettu – anteeksi?

Minun ei vanhempana tarvitse kontrolloida viisaan olennon elämää.

Vaikka näkisin vain varjon lapsestani, vaikka kiinnittäisin huomioni vain siihen, mitä hän ei todellisuudessa ole, silti hän elää omaa elämäänsä. Hän on vapaa.

Vapauttakaamme siis myös itsemme!

Koen, että tärkein tehtävä kasvattajalla on keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Ainoa, jota voimme muuttaa on oma itsemme. Joten aina, kun ajatuksemme vaeltavat siihen, että tahdomme muuttaa puolisoamme tai kontrolloida/kasvattaa (eli muuttaa) lapsiamme, kysykäämme itseltämme:

“Mikä ajatus toisi minulle paremman tunteen? Edes pikkiriikkisen helpotuksen tunteen?”

Valtava määrä painolastia putoaa pois harteilta, kun nelihenkisen perheen yksilöiden kontrolloimisen sijaan onkin vain yksi napa, jota hallita.

Ajatus helpottaa ainakin minua: kun minä voin hyvin, ei ole tarvetta kasvattaa.

Mikä ajatus helpottaa sinun oloasi?